Hyppää sisältöön

Allianssimalli tulee ICT-hankkeisiin – tiestötietojärjestelmän hankinnan suunnittelu on käynnissä

Julkaistu 13.2.2017

Liikennevirasto uusii tiestötietoihin liittyvät järjestelmät ja palvelut lähivuosina. Työ on päätetty tehdä allianssimallilla ja siihen liittyvä hankintaprosessi on jo käynnistetty. Lopputuloksen on tarkoitus palvella käyttäjiään seuraavat 20 vuotta.

”Allianssimalliin päädyttiin Liikenneviraston järjestettyä useita sisäisiä työpajoja sekä kaksi kaikille alan toimijoille avointa vuoropuhelutilaisuutta. Ideaan suhtauduttiin positiivisesti, kokeiluhalua löytyi”, kertoo hankepäällikkö Elsi Sarjo Liikennevirastosta.

Infrapuolella allianssimallia on käytetty, mutta nyt kyseessä on tiettävästi ainakin Suomessa ensimmäinen allianssimallilla toteutettava ICT-hanke.

Tiestötietojenjärjestelmät ja -palvelut uusimalla Liikennevirasto saa käyttöönsä entistä ajantasaisempaa tietosisältöä teiden kunnosta. Mitä parempi tieto teiden kunnosta virastolla on, sitä menestyksekkäämmin virasto pystyy harjoittamaan ennakoivampaa tienpitoa. Uusi järjestelmä palvelee myös liikenteen ohjausta ja edistää uusien liikkumisen palvelujen kehittämistä.

”Maailmalla on myös paljon uusia tiedontuottamismenetelmiä, joita halutaan saada nyt käyttöön. Tarkoitus on myös hyödyntää jo meneillään olevien Liikenneviraston digitalisaatiohankkeen kokeiluprojektien kokemuksia ja tuloksia”, sanoo hankepäällikkö Mika Stenmark Liikennevirastosta.

Hankintailmoitus julkaistaan HILMAssa maaliskuun aikana ja kaikkinensa hankinta pyritään saamaan päätökseen tämän vuoden aikana. Koko tiestötietotiedonkeruujärjestelmien uusimisprojektin kesto on yli kymmenen vuotta. Se pitää sisällään kehitys-, toteutus- ja ylläpitovaiheet. Hintalapuksi tullee noin 5-10 miljoonaa euroa.

Tämä projekti on osa Liikenneviraston digitalisaatiohankkeen osahanketta kolme (Tieverkon ennakoiva kunnonhallinta ja tiestötietojen ylläpitojärjestelmän kehittäminen).

Lisätietoja:
Osahanke: hankepäällikkö Mika Stenmark, p. 029 534 3531 tai [email protected]
Hankinta: hankepäällikkö Elsi Sarjo, p. 029 534 3094 tai [email protected]
 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta