Hyppää sisältöön

Äänekosken liikenneyhteydet -hankkeen rataosuus valmistui päivälleen aikataulussa

Julkaistu 14.08.2017

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen rataosuus valmistui 15.8.2017 – täysin suunnitelman mukaisessa aikataulussa ja valmiina palvelemaan Metsä Groupin biotuotetehdasta sekä alueen muuta elinkeinoelämää.

Ratahankkeessa Keski-Suomen ratayhteyksiä peruskorjattiin vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Samalla rataliikenteen turvallisuus parani ja ympäristökuormitus pieneni.

Työmaa työllisti kaikkiaan 1 500 ammattilaista, jotka tekivät töitä kolmessa vuorossa, 350–400 henkilöä kerrallaan.

”Hankkeen aikataulu oli tiukka, ja siinä pysyminen vaati paitsi hyvää suunnittelua ja ammattitaitoa, myös vahvaa sitoutumista kaikilta mukana olleilta”, kiittelee projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen Liikennevirastosta.

Sujuvaa, turvallista ja ympäristöystävällistä liikennöintiä

Hanke painottui noin 47 kilometrin mittaiselle Jyväskylä - Äänekoski välille. Parannustöitä tehtiin myös yksittäisissä kohteissa välillä Tampere - Jyväskylä.

Jyväskylä - Äänekoski -välillä rakennustöihin sisältyivät muun muassa rataosuuden sähköistys, Kangasvuoren tunnelin korjaus ja ratarakenteiden peruskorjaus. Lisäksi rataosuuden tasoristeysten turvallisuutta lisättiin parantamalla ja poistamalla tasoristeyskohtia. Rataosuuden työt ajoittuivat pääosin vuoteen 2016.

Vuonna 2017 parannustöiden painopisteessä oli Tampere - Jyväskylä väli. Rataosuuden tunneleihin tehtiin peruskorjauksia ja Tampere - Orivesi välille lisättiin turvalaitteita. Isoimmat korjaukset tehtiin Lahdenvuoren ja Paasivuoren tunneleissa.

”Liikennöinti rataosuudella on hankkeen valmistuttua aikaisempaa ympäristöystävällisempää, sillä pääosa liikenteestä tapahtuu sähköjunakalustolla. Lisäksi junaliikenteen turvallisuus ja sujuvuus paranevat merkittävästi hankkeen myötä huolimatta siitä, että liikennemäärät lisääntyvät. Kunnossapitokustannusten pieneneminen kuuluu myös hankkeen positiivisiin vaikutuksiin”, sanoo Heiskanen.

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen rataosuus toteutettiin allianssimallilla. Mallissa tilaaja ja palveluntuottaja muodostavat allianssin, joka yhdessä vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Ratahankkeen tilaajana toimi Liikennevirasto ja hankkeen palveluntuottajana VR Track Oy. Hankkeen kustannukset olivat 90 miljoonaa euroa.

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/aanekoski
www.facebook.com/aanekoskenliikenneyhteydet

Lisätietoja hankkeen ratatöistä:
Projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3808
Ratahankkeen allianssin projektipäällikkö Jani Sinkkonen, VR Track Oy, puh. 040 863 0385

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeessa parannetaan Äänekosken seudun ja koko Keski-Suomen liikenneyhteyksiä vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Samalla vahvistetaan alueen elinvoimaisuutta ja paikallisen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Hankkeessa parannetaan Äänekoski – Jyväskylä – Tampere -ratayhteyttä sekä kehitetään valtatie 4:n ja Äänekosken keskustan liikennejärjestelyitä sujuvammiksi ja turvallisemmiksi. Parannustyöt käynnistyivät kesällä 2015, ja hanke valmistuu ratatöiden osalta vuonna 2017, tietyöt jatkuvat vielä vuoden 2019 puolella.

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta